Category: Rock

Tuolta Tyttöni Tulee

9 thoughts on “ Tuolta Tyttöni Tulee ”

  1. Nivea Dry on ollut ainoa deodorantti, jota olen käyttänyt tuolta luvulta asti, tauotta, ilman, että olen edes ajatellut asiaa sen kummemmin. Se on ollut minulle itsestäänselvyys, jokaikinen elämäni päivä. Tuotteen on täytynyt olla toimiva, ja minulle täydellisesti sopiva, koska en .
  2. Tuolta kannatti ehdottomasti ostaa kaikki uimalelut ja aurinkorasvat. Hotellilla uitiin, pelattiin tennistä, beach fudista, käytiin salilla, syötiin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla PALJON. Tuo tulee olemaan myös Filipin ensimmäinen lento. Tämä onkin hyvää treeniä .
  3. MOIKKAMOI! Mä olen ollut aina sellainen ääripäiden ihminen. Kaikki tai ei mitään ihminen. Viime vuosina olen opetellut olemaan myös jotain tuolta väliltä. Mutta kun on kyse ruokaisista salaateista, niin se on kuulkaa edelleen all in. Käytiin miehen kanssa tuolla varsin hapekkaassa ulkoilmassa tekemässä aamupalan jälkeen raskas treeni ja siinä portaita loskassa ylös juostessani.
  4. [email protected] kuvausta lainaten eli kyseessä on: "Ideana on neuloa ja/tai virkata 20 työtä välisenä aikana valmiiksi. Työt (eli kaikki 20) tulee olla aloitettu mennessä. Yhteen (1) työhön tulee kulua lankaa m taikka 50g. Eli esim. junasukkia joutuu tehdä 2kpl, että tulee 50g täyteen. Jollain 2kpl Junasukkia on YKSI (1.
  5. Tiedostan faktat mutta myös sen että tyttöni tila on tällä hetkellä parempi kuin suurimmalla osalla vastaavassa tilanteessa. Viikonloppuna pengon sen tuolta komerosta mihin sen sulloin "poissa silmistä, poissa mielestä". Meidän tyttö tulee nimittäin tässä puvussa vielä kotiin!.
  6. Tyttöni toivoi synttäreiksi yhtä asiaa. Vain yhtä. Hän haluaa Monster High Wolf nuken. Säästin, pistin syrjään ja nyt kun olen lahjaa ostamassa, on se hemmetin nukke loppuunmyyty jokaisessa paikassa Millaisethan kulut tuolta tulee, lähettävätkö edes Suomeen. Tutkin tutkin. Kiitos miljoonasti, pelkkä toivokin saa hymyilemään.
  7. Ja tiedän kyllä että kohta se joulukin sieltä tulee eikä enää muistakkaan aikaa ilman pentua mutta tyttöni ei siitä niin välitä ja ollaan sovittu että valkataan sitten semmoinen nimi joka on molempien mielestä sopiva. mutta varmaan siihen intoonkin vaikuttaa se ettei ole vielä satavarmaa löytyykö meille tuolta .
  8. ”Tyttöni koulukiusaaminen johti huostaanottoon” Äitinä toivon vain, että lapsi tulee kuntoon ja voi elää normaalia elämää tulevaisuudessa. Arpi minun sydämessäni ei tule koskaan häviämään.” ”Hei, tuolta se ilkimys taas saapuu ” ”Taas se raapi, potki ja löi, kun menetti hermonsa ” ”Emmillä on nyt sit.
  9. Yhteisötyö tarjoaa aidon kohtaamisen hetkiä, yhdessäoloa, toiminnallisuutta ja aikuisen läsnäoloa. Ryhmätoiminta koostuu vertais- ja harrasteryhmistä joissa tunteiden käsittely, ajatusten vaihto sekä niiden kautta omien voimavarojen etsiminen ja löytäminen ovat toiminnassa avain asemassa.; Likkalähdöt ovat ohjattuja tutustumiskäyntejä tyttöryhmille Tyttöjen Talolle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *